Puolustusalan liikevaihto kasvoi 42 prosenttia – vienti yli puolet kokonaisuudesta

ICEYE laukaisi kuusi satelliittia avaruuteen maaliskuun lopussa. Satelliitit on tarkoitettu Puolan ja Portugalin puolustusvoimien ja USA:n käyttöön.

Suomalaisen puolustus-, ilmailu- ja avaruusteollisuuden kasvu kiihtyi vuonna 2025. Vienti muodosti jo yli puolet alan 4,2 miljardin euron liikevaihdosta.

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousi noin 4,2 miljardiin euroon, mikä on noin 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kasvusta merkittävä osa tuli viennistä, jonka osuus liikevaihdosta oli noin 55 prosenttia. Toimialan kehitys heijastaa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutosta ja puolustusinvestointien kasvua.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Samalla alan työllistävyys vahvistui. PIA:n jäsenyritykset työllistivät suoraan yli 14 000 henkilöä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 12 000. Epäsuorasti ala työllistää Suomessa arviolta 35 000 ihmistä.

Yritykset panostavat kehitystyöhön

Kasvu on ollut erityisen vahvaa puolustus- ja avaruussektoreilla, joissa kysyntä on pysynyt korkeana.

Yritykset panostivat edelleen voimakkaasti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, jonka osuus liikevaihdosta oli noin 15 prosenttia. Investoinnit kohdistuivat uusiin teknologioihin, osaamiseen ja tuotantokapasiteettiin.

”Voimakas liikevaihtokasvu osoittaa, että suomalaisella puolustus-, ilmailu- ja avaruusteollisuudella on poikkeuksellisen vahva kehitys- ja kasvuvaihe. Ala ei ainoastaan vastaa turvallisuusympäristön muutoksiin, vaan on myös kasvamassa yhdeksi Suomen talouden tukipilareista”, sanoo PIA:n pääsihteeri Tuija Karanko.

Karangon mukaan kasvu edellyttää jatkossakin tiivistä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä sekä panostuksia innovaatioihin, tutkimukseen ja kansainväliseen verkottumiseen.