Sulzer liittyy Spinnovan kumppaniverkostoon
Sulzer tuo ekosysteemiin erityisesti suunnittelu- ja prosessiosaamista.
Sulzer on liittynyt Spinnovan kumppaniverkostoon vauhdittamaan SPINNOVA®-kuidun tuotannon kasvua ja saatavuutta tekstiilimarkkinoilla. Yhtiö on erikoistunut teollisiin ratkaisuihin, joilla parannetaan energiatehokkuutta, resurssien hallintaa ja prosessien suorituskykyä sekä vähennetään päästöjä.
Yritykset ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin muun muassa Woodspin-demolaitoshankkeessa, jossa Sulzer osallistui sekä suunnitteluun että tuotannon ylösajoon. Lisäksi yhtiö on ollut mukana Spinnovan mikrofibrilloidun selluloosan pilotointiympäristön rakentamisessa.
Yhteistyö on sisältänyt laitteiden toimittamisen ja asiantuntemuksen jakamisen lisäksi tiivistä kehitystyötä yritysten välillä.
Yhteistyö vahvistaa skaalausmahdollisuuksia
Uusi sopimus vahvistaa Sulzerin roolia Spinnovan tulevassa teknologiakehityksessä ja tuo ekosysteemiin lisää suunnittelu- ja insinööriosaamista.
Spinnovan ekosysteemin tavoitteena on nopeuttaa teknologian ja kuidun toimituskapasiteetin skaalausta tuomalla yhteen arvoketjun toimijoita.
”Yhteiskehittäminen Sulzerin kanssa vahvistaa Spinnovan teknologian skaalausmahdollisuuksia. Yhdistämällä Sulzerin pumppaus-, sekoitus- ja kuitususpensioteknologian osaamisen meidän prosessikonseptiimme pystymme teollistamaan tehokkaammin”, sanoo Spinnovan teknologiakonsepteista ja kumppanuuksista vastaava Mikko Kautto.
Sulzerin mukaan yhteistyö tukee myös prosessien kilpailukykyä suurissa tuotantomittakaavoissa.
”Sulzer on sitoutunut tukemaan yrityksiä, jotka vievät innovaatioita rohkeasti eteenpäin, kuten Spinnovaa. Tarjoamalla luotettavaa teknologiaa ja insinööriosaamista autamme kumppaneitamme kehittämään prosessejaan ja viemään tavoitteitaan eteenpäin”, sanoo Sulzerin Pulp, Paper and Board -liiketoimintasegmentin johtaja Sirpa Välimaa.

