NRC Group jatkaa Pohjois-Suomen rataverkon kunnossapitäjänä. Väyläviraston kanssa solmitun jatkosopimuksen arvo on 9,4 miljoonaa euroa. Sopimus kattaa yli 470 raidekilometriä Kokkolasta Ouluun sekä rataosuudet Tuomioja–Raahe ja Ylivieska–Iisalmi. Infra 23.10.2025
F-35-hävittäjien moottoreiden kokoonpano- ja huoltotilat valmistuivat Kokoonpano- ja huoltokiinteistö Nokian Linnavuoressa valmistui tiukassa aikataulussa. Yhdysvaltojen turvallisuustarkastukset moitteettomasti läpäisseet tilat on luovutettu Patrialle. Elinkaarihallinta 23.10.2025
Metsä Boardin 60 miljoonan euron modernisointihanke Simpeleen tehtaalla valmistui Metsä Boardin toimitusjohtaja Esa Kaikkonen näkee investoinnin tuovan strategista hyötyä asiakkaille muuttuvien pakkausvaatimusten ja kiristyvän sääntelyn maailmassa. Yleinen 17.10.2025
GRK toteuttaa Mäkelänkadun peruskorjauksen – ”Merkittävin katutyö tilauskantaamme” Yksi Helsingin pääväylistä menee uusiksi. 24,8 miljoonan euron urakka alkaa lokakuussa. Infra 14.10.2025
Elintarviketeollisuuden investoinnit historiallisen korkealla Elintarviketeollisuus investoi tänä vuonna noin 800 miljoonaa euroa. Myös ruokaviennissä on positiivista virettä. Suurimpia tuoteryhmiä viennissä ovat edelleen meijerituotteet ja juomat. Teollisuus 09.10.2025