Työllisyys kasvoi teknologiateollisuudessa eniten kolmeen vuoteen – tilauskannat vahvistuivat kolmanneksen vuodessa

Kuva: Liisa Takala, Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden tuotanto on kasvanut koko vuoden ajan. Tilauskannat ovat jatkaneet kasvuaan, uudet tilaukset ovat vahvistuneet meriteollisuuden ja puolustusteollisuuden vetämänä, liikevaihto on noussut ja tavaravienti kasvanut.

Teknologiateollisuuden henkilöstömäärä kasvoi heinä–syyskuussa noin 900 henkilöllä edellisestä neljänneksestä. Syyskuun lopussa alan yritykset työllistivät Suomessa 331 100 henkilöä, mikä on suurin neljännesvuosittainen kasvu alkuvuoden 2023 jälkeen.

Työllisyyskehitys vahvistui samaan aikaan, kun tuotanto, tilauskannat, uudet tilaukset, liikevaihto ja tavaravienti kasvoivat. Tiedot käyvät ilmi Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

” Tämä on hieno uutinen koko Suomelle. Teknologiateollisuuden tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan, ja kysynnän piristyminen alkaa vihdoin näkyä myös työllisyydessä. Teollisuuden työllisyyden kasvu heijastuu viiveellä muillekin toimialoille ja synnyttää niihin uusia työpaikkoja”, Teknologiateollisuuden johtava ekonomisti Hanne Mikkonen sanoo.

Työllisyys kasvoi erityisen vahvasti kone- ja metallituoteteollisuudessa, joka on teknologiateollisuuden suurin päätoimiala. Alan henkilöstömäärä on nyt korkeampi kuin kertaakaan finanssikriisin jälkeen.
Henkilöstön määrä kasvoi myös metallien jalostuksessa sekä suunnittelu- ja konsultointialalla. Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa henkilöstömäärä pysyi lähes ennallaan. Tietotekniikka-alalla henkilöstömäärän lasku jatkui, vaikka alan liikevaihto kasvoi tammi–elokuussa kymmenen prosenttia vuotta aiemmasta.

Telakka- ja puolustusteollisuuden tilaukset kasvattivat tilauskantoja

Teknologiateollisuuden yritysten tilauskantojen arvo oli syyskuun lopussa 14 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 34 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tilauskannat ovat vahvistuneet lähes kahden vuoden ajan.

Uusien tilausten arvo kasvoi heinä–syyskuussa 19 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 50 prosenttia vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta. Kasvua selittävät erityisesti neljännekselle kirjautuneet risteilijätilaukset sekä viime aikoina vahvistunut puolustusteollisuus.

”Meriteollisuus ja puolustusteollisuus ovat saaneet parin viime vuoden aikana poikkeuksellisen paljon suuria tilauksia. Tämäkin on erinomainen suunta, koska nämä tilaukset tuovat työtä laajoille alihankintaverkostoille ja lukuisille suomalaisille pk-yrityksille ympäri Suomen”, Mikkonen toteaa.

Teknologiateollisuuden yleistä kysyntätilannetta kuvaava tarjouspyyntöjen saldoluku oli lokakuussa +15. Luku laski hieman heinäkuun korkealta tasolta, mutta on pitkän aikavälin tarkastelussa edelleen korkea. Positiivinen saldoluku kertoo markkinoiden aktiivisuudesta ja kysynnän piristymisen jatkumisesta.

Myös tuotanto ja liikevaihto ovat kasvaneet. Teknologiateollisuuden tuotanto kasvoi tammi–elokuussa neljä prosenttia vuodentakaisesta. Kone- ja metallituoteteollisuudessa kasvua kertyi seitsemän prosenttia.
Koko teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi tammi–heinäkuussa yhdeksän prosenttia, ja tavaravienti lisääntyi kuusi prosenttia.

Susiluoto: Kasvu tarvitsee ennakoitavaa talouspolitiikkaa

Teknologiateollisuuden hyvä suhdannekehitys vahvistaa Suomen talouden kasvuedellytyksiä, mutta maailmantalouden riskit ovat järjestön mukaan edelleen huomattavat. Kauppapoliittiset jännitteet, Lähi-idän konfliktit sekä inflaatioon ja korkokehitykseen liittyvä epävarmuus vaikeuttavat edelleen yritysten toimintaympäristöä.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Taina Susiluoto korostaa, että kasvun vakiinnuttaminen edellyttää pitkäjänteistä ja ennakoitavaa talouspolitiikkaa.

”Suomi tarvitsee nyt kunnianhimoisen vision siitä, mistä tulevien vuosien talouskasvu syntyy. Meidän tärkein valttikorttimme on teknologia ja kykymme hyödyntää sitä. Suomen tuleva kasvu rakentuu uusien teknologioiden, vähähiilisten ratkaisujen sekä niiden synnyttämien innovaatioiden ja investointien varaan. Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta nämä investoinnit ja niiden luomat työpaikat syntyvät Suomeen”, Susiluoto sanoo.

Hänen mukaansa seuraavan hallituksen on vahvistettava Suomen kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä määrätietoisesti. Yritykset tarvitsevat vakaan ja ennakoitavan toimintaympäristön, joka kannustaa investointeihin, kehitystyöhön ja työllistämiseen.

”Kasvua ei synny ilman korkeaa osaamista, tutkimusta ja investointeja. Suomen on nostettava koulutustasoaan, huolehdittava osaajien saatavuudesta ja varmistettava, että tutkimuksesta syntyy uusia innovaatioita ja kansainvälistä liiketoimintaa. Seuraava hallitus ei saa leikata kasvun edellytyksistä, jos se haluaa saada Suomen talouden kestävään kasvuun”, Susiluoto painottaa.